Merisaamelainen kultuuri oli kovan norjalaistamisprosessin kohteena yli sata vuotta. Siitä huolimatta on luonnonantimien hyväksikäyttö ja kieli säilyneet Kaivuonossa. Nykyään kulttuuri on saanut uudenaikaisia muotoja, joita voi nähdä esim. vuosittaisessa Riddu Riđđu festivaalissa. Holmenesin merisaamelaisessa talossa voit kokea kuinka merisaamelainen perhe eli ennen sotaa, ja havaita sen ajan ja nykypäivän erilaisuudet.
Tila on noin vuodelta 1850, ja siinä oli asutusta aina vuoteen 1964. Tilalla on asuinrakennus, liiteri, aittoja ja vajoja, talli, heinälato, kotanavetta, navetta ja kesänavetta. Alue on noin 1,2 hehtaaria, ja se on raivattu ja viljelty hevosella. Kaikki rakennukset on entisöity tai rekonstruoitu, ja tila on nyt siinä kunnossa kuin se oli vuoden 1930 tienoilla.
Tilan toiminta perustui luonnonantimien hyväksikäytön, viljelyn ja meren pyynnin yhdistelmään. Metsäniityt hyödynnettiin niittämällä. Heinät varastoitiin seipäisiin ja ajettiin myöhemmin hevosella tilalle. Metsäniittyjen ja peltojen tuoton piti antaa tarpeeksi ravintoa 2 lehmälle, 8-10 lampaalle ja hevoselle.
Metsästä saatiin myös tarvittavat polttopuut sekä rakennusmateriaalit.
Merenrannalla Birtavarressa oli tilalla oma rantamajat, joka todistaa tilan siteet myös meren hyödyntämiseen. Siellä säilytettiin työkaluja ja kalastustarvikkeita.
Ruoka tehtiin niistä aineista mitä tila tuotti tai ympäröivä luonto antoi. Lihan, kalan ja maitotuotteiden lisäksi ruoaksi kelpasivat itsepoimitut marjat ja yrtit. Yrttejä käytettiin myös lääkkeenä.
Enimmillään tilalla asui 14 ihmistä. Tavallisesti oli talon emännällä vastuu perheestä ja tilasta. Tavallisia töitä olivat esim. separointi, kirnuaminen, juustonteko, kasvivärjäys, saippuankeitto ja köysien punominen. Tilan lasten tuli myös osallistua tilan töihin jo pienestä pitäen. Miesten osana oli osallistua tärkeään kausikalastukseen sekä Lofooteilla että Finnmarkissa. Miehet huolehtivat myös ruoan ja tarvikkeiden hankinnasta mm. kotitarvekalastuksen ja metsästyksen muodossa.
Naiset olivat taitavia käsityön tekijöitä. Jotkut perinteet ovat säilyneet aina näihin päiviin asti, kuten esim. Olmavankan raanu (Manndalsgrena). Sitä käytettiin sängynpeitteenä, ja myös porosaamelaisten laavujen lämpöeristykseen. Raanua käytettiin kuitenkin pääasiassa vaihtokauppavälineenä Yykeänperän markkinoilla yhdessä muiden käsityötuotteiden ja esim. puolukoiden kanssa.
eZ debug | ||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
Timing points:
Time accumulators:
Templates used to render the page:
| ||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||